Joni Rissanen ja Topi Sormunen uusimmat sopimuspelaajat
 Uutinen lisätty: 03.02.2012
JIPPO Joensuu on tehnyt pelaajasopimukset Joni Rissanen ja Topi Sormunen (-93). Molempien sopimus kattaa tulevan pelikauden.
Laitapuolustaja Joni Rissanen (-90)on pelannut kaksi viimeistä kautta Iisalmessa PK-37:n riveissä Kakkosta. ToU:n ja KuPS:n kasvatti on urallaan voittanut yhden junioreiden Suomen Mestaruuden ja yhden pronssin.
Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa fysioterapia opinnot syksyllä aloittanut Rissanen tavoittelee peliaikaa Ykkösessä. ”Porukassa on tekemisen meininki ja Jarmo Korhonen on erittäin motivoiva valmentaja. Maistuu!” summaa harjoittelun Joni Rissanen.
Topi Sormunen (kuvassa) siirtyi JIPPO-junioreista miesten peleihin kaudella 2010, jolloin hän pelasi 14 ottelua Kakkosta SC Riverballissa. Kesä oli Topille hyvä, mies pelasi tuolla kaudella myös kaksi U17 maaottelua. Kaudelle 2011 Topi teki kolmen vuoden sopimuksen KuPS:n kanssa. Polvivaivojen kanssa painiskellut 187 senttinen toppari pelasi viime kesänä viisi ottelua HJK:n A-junioreissa. JIPPO ja KuPS ovat sopineet lainasta, joka päättyy ensi syksynä.
”Mukava on palata kotikaupunkiin. Tavoitteena on vakiokokoonpanopaikka kippari Tuomas Korpelan rinnalta. Pari talvea on mennyt vaivojen takia kevyellä harjoittelulla. Nyt tilanne on parempi ja Vesa Martiskaisen kanssa tehdään yhdessä töitä fysiikkani saamiseksi Ykkösen vaatimalle tasolle”.
|
kaikki uutisotsikot 2012
Joni Rissanen ja Topi Sormunen uusimmat sopimuspelaajat(03.02.2012)
Antti Kummunmäki ja Rasmus Heikkinen edarin mukana(31.01.2012)
Sarja alkaa: 28.4. JIPPO - SJK Koillispuistossa(27.01.2012)
Jipolle tappio Iisalmessa(21.01.2012)
JIPPO Iisalmeen ja ”Tare” Try Outille Kuopioon(18.01.2012)
Toni Tahvanainen aloitti hattutempulla(06.01.2012)
|